Mainos

Sairaalat varautuvat potilaiden siirtoihin

Hoitajien joukkoirtisanoutumisten toteutuminen tarkoittaisi myös potilaskuljetusten voimakasta kasvua. Kiireellistä hoitoa tarvitsevia potilaita saatetaan joutua kuljettamaan ulkomaille asti, jos omassa sairaalassa ei riitä väkeä. Töihin jääviä hoitajia puolestaan pikakoulutetaan esimerkiksi leikkaussalitehtäviin.

Jos Tehyn työtaistelu toteutuu, kiireellistä hoitoa tarvitsevia potilaita kuljetetaan ambulansseilla ympäri Suomea. Esimerkiksi Seinäjoelta potilaita lähetettäisiin moneen eri paikkaan, kertoo Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Hannu Puolijoki.

- Kuljettaisimme potilaitamme tietysti naapurisairaalaan Vaasaan, jos saadaan sieltä toimenpiteitä. Lisäksi kuljetukset suuntautuisivat Tampereelle, joka on meidän yliopistosairaala. Jos näistä ei saada apua, turvaudumme lahden taakse Uumajaan, kertaa Puolijoki suunnitelmia.

Sairaaloiden valmiussuunnitelmien perusteella Suomeen muodostuu ennennäkemättömän vilkas potilaiden kuljetus- ja siirtoverkosto läpi maan ja rajojen ulkopuolellekin, mikäli irtisanoutuminen toteutuu. Suuria toiveita ja paineita kohdistuu erityisesti yliopistosairaaloihin ja niihin piireihin, joita irtisanoutumisuhka ei toistaiseksi koske.

Hoidon viivästyminen matkan takia nostaa riskejä. Kuljetukset vaativat myös henkilöstöä ja kalustoa.

Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Markku Härmä epäilee, että kalusto ei riitä.

- Mistä löytyy semmoinen määrä ambulansseja jotka pystyvät suhaamaan siinä määrin kuin nyt olisi tarpeen, kysyy Härmä.

Sairaaloiden sisällä puolestaan töihin jääviä hoitajia siirretään pikakoulutuksella toisiin tehtäviin. Myös tämä pelottaa Härmää.

- Jos normaalisti sairaanhoitajan leikkaussalikoulutus kestää vähintään kolme kuukautta, ehkä puoli vuotta ja nyt se tehdään kolmessa viikossa, on selvää ettei osaamisen taso ole samaa mitä muilla hoitajilla, arvioi johtajaylilääkäri Härmä.

Tehyn palkkakiistaa sovitteleva lautakunta kokoontuu jälleen huomenna. Tehy taas päättää mahdollisista uusista irtisanoutumisista tiistaina.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.