Mainos

Sairausvakuutusmaksun korotusta vastustetaan

Suurimmat eduskuntaryhmät vastustavat valtiovarainministeriön suunnitelmia korottaa sekä palkansaajien että eläkeläisten sairausvakuutusmaksua.

Nihkeimmin hankkeeseen suhtautuvat vasemmistopuolueet. Kokoomus on vielä valmis neuvottelemaan asiasta.

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö ehdottaa palkansaajille puolen prosenttiyksikön korotusta sairausvakuutusmaksuun. Eläkeläisten maksua halutaan korottaa kahteen prosenttiin, vaikka hallituspuolueiden eduskuntaryhmät sopivat kaksi vuotta sitten sen alentamisesta 0,4 prosenttiyksikköä ensi vuonna.

Hallituspuolueissa uskotaan, että sairausvakuutusmaksuesitys voi kaatua jo hallituksen budjettiriihessä.

Veroale erityisesti pienituloisille

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö tarjoaa ensi vuoden budjettiin yli 700 miljoonan euron veroalea. Ministeriön budjettiesityksen mukaan palkkatulon veroaste laskisi noin yhdellä prosenttiyksiköllä. Veroale tulisi kaikille tuloryhmille, mutta painottuisi pienituloisiin.

Vastapainoksi sairausvakuutusmaksu nousisi ja polttoaineet kallistuisivat.

Valtiovarainministeriö joutui eilen laskemaan ensi vuoden kasvuennustetta.

Viimeisimmät työttömyysluvut enteilevät myös mahdollisia ongelmia: Työllisyyden paraneminen saattaa tyrehtyä. Niinistön mukaan työllisyys on myös veroalennussuunnitelman takana.

- Erityisesti työllisyyttä ajatellen kaikki mahdolliset rakenteelliset keinot on käytettävä jotta tilanne paranee.Tällä tarkoitan nyt tuloverotusta.

Niinistö tarjoaa poliitikkojen ja työmarkkinajärjestöjen pureksittavaksi yli 700 miljoonan euron veroalea. Palkkatulon veroaste kevenisi prosenttiyksikön verran - kaikissa tuloluokissa. Painopiste olisi kuitenkin pienituloisissa.

Energiaverotus nousisi

Tuloveron alennukset kustannetaan myös energiaverotuksen vajaan kuuden prosentin korotuksella. Siten esimerkiksi polttoaineet kallistuisivat. Auton bensalitra kallistuisi noin neljällä sentillä. Alkoholiverotus pysyisi ennallaan.

Ministeriökohtaiset neuvottelut ensi vuoden tuloista ja menoista pääsevät vauhtiin ensi viikolla.

Elokuun loppupuolella koko hallituksen budjettiriihessä vääntöä käydään todennäköisesti juuri työllisyyden ympärillä. Lunastettavana ovat myös päähallituspuolueiden alkukesän lupaukset lapsiperheiden aseman parantamisesta.

(Seitsemän uutiset 01.08.2002)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.