Mainos

SAK ei kelpuuta yrittäjiä tupopöytään

Suomen yrittäjien mukaan tupopöydässä istuu työnantajien vähemmistö, koska sillä on enemmän jäsenyrityksiä kuin Elinkeinoelämän keskusjärjestöllä. SAK-johtaja Matti Tukiaisen mukaan SY ei ole yhteistyökykyinen.

Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ei pidä mahdollisena pienyrittäjiä edustavan Suomen yrittäjien pääsyä työmarkkinaosapuoleksi. SAK:n johtajan Matti Tukiaisen mukaan SY:ltä puuttuvat kaikki edellytykset sopimusten tekemiseen. Sopimuskumppanin ohella järjestöltä puuttuvat sen omien jäsenyritysten antamat valtuudet.

SAK:ssa katsotaan, että yrittäjien tarkoitus ei ole päästä tupopöytään sopiakseen asioista, vaan romuttaakseen kolmikantaan perustuvan sopimusyhteiskunnan.

Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus perustelee sanomalehti Keskipohjanmaan haastattelussa yrittäjien päästämistä työmarkkinaosapuoleksi sillä, että yrittäjät edustavat suurempaa joukkoa yrityksiä kuin Elinkeinoelämän keskusliitto EK.

Järventaus sanoi pitävänsä vakavana demokratiavajeena sitä, että yrittäjäjärjestöllä ei ole roolia sopimusneuvotteluissa.

- Haluamme mennä mukaan tupoon muuttaaksemme sitä.

Yrittäjäjärjestö haluaisi lisätä paikallista sopimista niin, että sen tulee olla mahdollista tarvittaessa, mutta ei välttämätöntä.

Perustelut, joiden mukaan SY ei voi olla tupo-osapuoli, koska järjestöllä ei ole työehtosopimuksia, ovat Järventauksen mukaan juridista saivartelua. Estettä osallistumiselle ei ole, koska yrittäjät edustavat yleissitovien sopimusten piirissä olevaa kenttää.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.