Mainos

Maahanmuuttajanaisen euro vain 62 senttiä – suuri vaara syrjäytyä

Maahanmuuttajataustaisen naisen on noin kolme kertaa vaikeampaa löytää työpaikka kuin kantasuomalaisen naisen.

Palkkatyössä olevan maahanmuuttajanaisen euro oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2014 vain 62 senttiä suomalaismiehen eurosta, 77 senttiä maahanmuuttajamiehen eurosta ja 84 senttiä suomalaisnaisen eurosta.

– Jos hän työllistyy, löytyy työpaikka useimmiten matalapalkka-alalta, SAK:n maahanmuuttoasioiden asiantuntija Eve Kyntäjä kertoo.

SAK toivookin tehokkaita toimia maahanmuuttajataustaisten naisten kotouttamiseksi ja auttamiseksi mukaan yhteiskuntaan muun muassa lisäämällä koulutusta.

Kyntäjä muistuttaa, että konfliktialueilta Suomeen muuttaneilla naisilla on usein heikko koulutustaso ja muita maahanmuuttajia suurempi riski jäädä pitkäksi aikaa työttömiksi.

– Työllistymisen ollessa hankalaa he saattavat jäädä mieluummin kotiin hoitamaan perhettä kuin hakea sinnikkäästi työelämään.

Myös maahanmuuttajanaisen kielitaitoa ja verkostoitumista on SAK:n mielestä tärkeää tukea.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.