Mainos

SAK: n Lyly: Hallituksen pakkotoimet perustuslain vastaisia

SAK ei hyväksy hallituksen kaavailuja heikentää työntekijöiden työehtoja ja toimeentuloa.

Suomen suurin palkansaajajärjestö pitää toimia perustuslain vastaisena ja vaatii niiden arvioimista eduskunnan perustuslakivaliokunnassa.

 SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly huomauttaa, että hallituksen tänään julkistamat toimet kilpailukyvyn parantamiseksi romuttavat länsimaista vapaata sopimusoikeutta.

– Jos hallituksen esittämät työelämän heikennysesitykset toteutetaan, on niillä arvaamattomat seuraukset koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Toimet tarkoittavat, että hallitus on nyt astunut työmarkkinapöytään, millä on aina huonot seuraukset.

 Lyly toteaa myös, että mikäli valtakunnalliseen sopimiseen työmarkkinajärjestöjen kesken puututaan yksipuolisilla pakottavilla toimilla, vaikeuttaa se merkittävästi edellytyksiä työpaikoilla tapahtuvaan paikalliseen sopimiseen.

 SAK pitää vaarallisena sitä, että hallituksen toimet kohdistuvat erityisesti pienipalkkaisiin ja julkisen sektorin työntekijöihin.

 


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.