Mainos

SAK: Rikkureiden käyttö vaikeuttaa sopimista

SAK on järkyttynyt ulkopuolisen työvoiman käyttämisestä Kotkassa.

- Vaikea neuvottelutilanne ahtaajien lakossa ei oikeuta satamaoperaattoreita värväämään satamiin ammattitaidotonta rikkurityövoimaa. Tällainen toiminta vain kärjistää tilannetta ja tekee sopimukseen pääsyn entistä vaikeammaksi. Rikkureita käyttävät operaattorit syyllistyvät myös työturvallisuuden vähättelyyn ja halveksintaan, SAK:n järjestöjohtaja Matti Tukiainen sanoo.

AKT on julistanut ahtaajien työt lakkoon. Työnantajat ovat kuitenkin värvänneet työntekijöitä jopa ulkomailta saakka tekemään lakonalaista työtä. Tukiaisen mukaan nämä rikkurit ovat moderni versio Pihkalan kaartista. Hän ihmetteleekin, haluaako työnantaja palata nyt 1920-luvun maailmaan.

- Työnantajien toimet vaarantavat koko suomalaisen sopimusyhteiskunnan periaatteet. Toivon, että yksittäisten rikkurityövoimaa käyttävien yritysten lisäksi EK ja Satamaoperaattorit ymmärtävät tämän ja puuttuvat asiaan, Tukiainen sanoo.

- Työntekijöiden lakko-oikeus perustuu sananvapauteen ja se on turvattu kansainvälisin sopimuksin. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että lakko-oikeus on turvattu. Lakko on työntekijöille ainoa mahdollisuus silloin, kun puhe ei mene perille eikä lyödäkään saa. Kilpailukyky ei voi syrjäyttää tätä oikeutta, Tukiainen korostaa.

- Jos työnantajan tapa ratkoa käynnissä oleva sopimuskiista tällaisilla keinoilla leviää, joutuu SAK yhdessä jäsenliittojensa kanssa miettimään tukitoimia, joilla helpotetaan ahtaajia saavuttamaan työehtonsa turvaava työehtosopimus, Tukiainen toteaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.