Mainos

SAK: Viranomaisten pitäisi puuttua poimijoiden oloihin

SAK:n päälakimies Timo Koskinen ei ole yllättynyt marjayhtiön väitteistä, että SAK junailisi thai-poimijoiden rikosilmoituksen tekoa.

– SAK on työmarkkinajärjestö ja meidän alaisuudessa toimii myös liitto, jossa neuvotellaan myös marjanpoimijoiden asiasta. Eli meidän kuuluu huolehtia myös tämän ammattikunnan asioista tietyiltä osin, muistuttaa Koskinen.

Hän kertoo, että thai-poimijoiden asiaa on käsitelty vuosien varrella useaan otteeseen työneuvostossa, joka on antanut lausuntoja siitä, milloin poimija on yrittäjä ja milloin työntekijä.

– Viimeksi päädyttiin siihen, että poimija oli yrittäjä, mutta tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että kaikki poimijat olisivat automaattisesti yrittäjiä, sanoo Koskinen.

Hänen mukaansa SAK:n ja sen liittojen tehtävä on auttaa, jos Suomeen tullut ulkomainen työntekijä apua pyytää esimerkiksi sen selvittämiseksi, onko hän työlainsäädännön perusteella yrittäjä vai työntekijä.

– Jos joku poimija on tällaista selvitystä asianomaisesta liitosta pyytänyt, sieltä on velvollisuus auttaa ja neuvoa, sanoo Koskinen.

Viranomaiset ”kettuna kentälle”

Tilanne on kinkkinen, sillä SAK ajaa työsuhteisten asioita.

– Tässä saattaa olla tilanne, että nämä kyseiset henkilöt pitäisi katsoa työsuhteisiksi. Jos työsuhdeturvaa kierretään ja tällaisesta tilanteesta on kyse, se kiinnostaa sekä SAK:ta että kyseistä ammattiliittoa.

Marjayhtiön väite ”SAK:n junailusta” rikosilmoituksen teossa on silti Koskisen mukaan liioiteltu.

– Ei täältä mitään ole junailtu siihen tyyliin että yritettäisiin saada marjayrittäjät linnaan. Mutta en mene vannomaan etteikö joku liiton jäsen ole auttanut jos apua on pyydetty – se on itse asiassa velvollisuus, jos tällainen avunpyyntö tulee, sanoo Koskinen.

Pallon hän heittää nyt reilulla kädellä aluehallintoviranomaisille ja työsuojeluväelle.

Siellä pitäisi nyt kellojen soida ja heidän tulisi selvittää missä mennään. Nyt on kuitenkin iso joukko ihmisiä tehnyt rikosilmoituksen ihmiskaupasta ja heidän pitäisi olla kettuna kentällä, muotoilee Koskinen.

Hänen oma kantansa thai-poimijoiden yrittäjyyteen on selvä.

Eihän se mitään yrittäjyyttä ole, jos lähtömaassa annetaan lainaa ja sitä lyhennetään täällä työnteolla eikä juuri mitään jää käteen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.