Mainos

Sakea sumu haittasi vesiliikennettä Helsingin edustalla

Kustaanmiekka jouduttiin sulkemaan puoleksi tunniksi.

Sakea sumu haittasi laivaliikennettä Helsingin edustan merialueilla iltapäivällä. Esimerkiksi Kustaanmiekansalmessa jouduttiin pysäyttämään koko laivaliikenne puoleksi tunniksi salmeen eksyneiden lukuisten huviveneiden takia.

Näkyvyyden ollessa pahimmillaan nollassa Helsingin meripelastuslohkokeskus sai runsaasti soittoja eksyneiltä ja saariin jumiutuneilta ihmisiltä. Puheluruuhkan sanottiin muistuttaneen juhannuksen tilannetta.

Vakavin tilanne oli siis Kustaanmiekansalmessa, missä huvialuksia oli sumun takia eksynyt keskelle salmea. Tilanteen takia laivaliikennettä pääkaupungin edustalla ohjaileva Helsingin VTS sulki kaiken liikenteen Kustaanmiekassa mm. matkustaja-aluksilta.

Näkyvyys huono vielä illallakin

Meripelastuslohkokeskus hälytti Helsingin venepoliisin ja Suomenlinnan merivartioaseman yksiköitä avustamaan harhautuneita huviveneitä pois laivaliikenteen tieltä, ja lopulta liikenne palasi puolen tunnin kuluttua normaaliksi. Samaan aikaan meripelastuskeskukseen tuli myös monia puheluita ihmisiltä, jotka olivat veneineen saaressa eivätkä sumun vuoksi voineet lähteä kotimatkalle. Koska meripelastusyksiköt olivat kiinni kiireellisemmissä tehtävissä, venekuntia ei voitu hakea pois saarista. Neuvoja kysyneitä neuvottiin odottamaan sään selkenemistä joko saaressa tai veneessä ankkurissa.

Sakea sumu lepäsi Helsingin edustan merialueen yllä edelleen illalla. Esimerkiksi Harmajan luona näkyvyys oli iltaseitsemän aikaan vain muutamia kymmeniä metrejä. Satamassa sen sijaan näkyvyys oli pari kilometriä.

Aamusumu jäi paikoilleen

Helsingin edustan ja rannikon sumuisen sään aiheuttaa Ilmatieteen laitoksen mukaan aamusumu, joka juuttui heikon tuulen vuoksi koko päiväksi paikoilleen. -Se on normaalia sumua, joka näin syksyn tullen lisääntyy. Se ei vain tänään päässyt hälvenemään, päivystävä meteorologi kertoi. Sakea sumu syntyi, kun kostea ilma tiivistyi kosteiksi sumupisaroiksi lämpötilan laskiessa viime yönä tarpeeksi alas. Tätä ei syksyinen, matalalla paisteleva aurinko sitten enää jaksanut kuivattaa.

(STT)

(Kymmenen uutiset 08.09.2002).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.