Mainos

Saksalaisnuoret kiinni elämään Nakkilassa

Keskieurooppalaisia lapsia ja nuoria sijoitetaan usein ulkomaisiin sijaiskoteihin. Näin toimitaan yleensä silloin, jos nuori ei ole päässyt elämään kiinni kotimaisissa lastensuojelun toimipisteissä. Suomalaisnuoria ei kuitenkaan vastavuoroisesti lähetetä ulkomaisiin sijaiskoteihin, sillä Suomessa sijoittamisesta päättävät kunnat.

– Keski-Euroopassa lastensuojelun kulttuuri on erilainen, ja siellä eri toimijoiden on mahdollista lähettää lapsia ja nuoria ulkomaille - jopa hyvin kauas kodista, kuten Afrikkaan. Suomessa kuntien täytyy valvoa suojelua, joten ulkomaille lähettäminen olisi hankalaa, kertoo Valviran ylitarkastaja Eine Heikkinen.

Suomessa Satakunnan Nakkilassa toimii Penttalan sijaiskoti, joka on korvikeperhe pääasiassa saksalaisnuorille.

Sijaiskotia pitää suomalais-saksalainen pariskunta, Erkki ja Ingrid Airikkala. He lähtivät sijaisperhetoimintaan kuutisen vuotta sitten lehti-ilmoituksen innoittamana. Saksalaisjärjestö haki lehdessä sijoituskotia. Kyseisestä ilmoituksesta ei kuitenkaan syntynyt yhteistyötä, mutta se toimi kimmokkeena. Yhteyksiä alkoi tulla muita teitä, ja nyt Airikkoloilla on ollut yhteensä jo kymmenkunta nuorta perheessään.

– Aluksi laitamme nuorten elämän jonkinlaiseen järjestykseen: illalla laitetaan yöpuku ja mennään nukkumaan, aamulla syödään aamupala. Sitten katsotaan kiinnostuksen kohteita - koulua ja harrastuksia esimerkiksi. Kun nämä ovat kunnossa, nuorella on voimaa työstää epäonnistumisia menneiltä vuosilta, Erkki Airikkala kertoo.

Kaikki Penttalan korvikeperheen nuoret ovat tähän mennessä tulleet Saksasta. Nuoret ovat Airikkalan mukaan monioireisia, eli heillä on ongelmia kotona, koulussa ja ympäristössä - usein myös huumeidenkäyttöä ja lähes aina taustalla vanhempien avioero tai toinen vanhempi puuttuu.

Penttalan sijaiskotiin tulee Saksasta myönteistä palautetta ja kyselyjä paikoista paljon enemmän kuin nuoria on mahdollista ottaa. Airikkalan mielestä ympäristöllä on suuri merkitys nuoren saattamisessa oikealle elämän polulle:

– Kun tarvitaan radikaali muutos, ulkomaille sijoitus on parasta. Nuori pysähtyy ja hänellä on mahdollisuus aloittaa alusta, kun vanhat kuviot eivät enää toimi.

Penttalan sijaiskoti on vanha iso tila, johon kuuluu suuren puurakennuksen lisäksi piharakennuksia. Tilalla on eläimiä ja puurakennuksen yläkertaan rakennetaan näyttämöä. Airikkalan mukaan nuoret ovat ottaneet paikan omakseen.

– Nykyajan nuorten ongelmat eivät ratkea enää pelkästään puhumalla. Pitää päästä teon tasolle - pyrimme siihen, että nuoret elävät aitoa elämää. Täällä hoidetaan eläimiä ja tehdään omenamehua. Vuosien päästä Penttala on toivottavasti paikka, jossa moni perhe on saanut elämyksiä, se olisi hieno juttu.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.