Mainos

Saksalaistoimittajilta tyrmäys: Suomeen ei voi tulla massaturismia

Saksalaistoimittajat ihastuivat Suomeen lehdistömatkallaan. Arvio suomalaisen turismin kannattavuudesta oli kuitenkin tyly.

– Suomalaisilla hinnoilla ei voi järjestää massaturismia. Ihmiset, joilla on aikaa ja varallisuutta, voisivat olla hyviä turisteja, toimittajat arvioivat.


Merja Sundström on MTV Uutisten entinen toimittaja. Hän työskenteli sekä ulkomaantoimituksessa että vuodesta 2010 lähtien kulttuuritoimituksen päällikkönä. 

Kesäkuussa 2013 ulkoministeriö nimitti Sundströmin Suomen Berliinin-suurlähetystön lehdistövirkamieheksi. Kausi on kolmivuotinen. 


Kittilän ihmeisiin toimittajia tutustutti Berliinin lehdistövirkamies Merja Sundström. Syy siihen, miksi massaturismi ei Suomessa kannata, on selvä.

- Pohjoisessa tuoppi maksaa noin viisi euroa, Saksassa se on noin kolme euroa, vertaa Sundström.

Saksalaiset hullaantuivat "samppanjalumesta"

Kaljan hinnan lisäksi toimittajat yllättyivät pohjoisen arjessa monesta muustakin asiasta: mökissä ei ollut minibaaria ja lähimpään ravintolaan oli pitkä matka - puhumattakaan taksien hinnoista.

- Kaikki viisi toimittajaa uivat avannossa, vaikka kukaan heistä ei ollut uinut aikaisemmin. He pääsivät syvälle suomalaiseen sielunmaisemaan. Saksalaiset ovat hirveän ihastuneita suomalaiseen "puuterilumeen". He ihmettelivät, kuinka lumi voi olla tällaista. He lanseerasivat lumelle nimen "samppanjapuuteri". Lumessa tuli pyörittyä alastikin.

Myös Kittilän taidetarjonta, kuten Reidar Särestöniemen ja Kalervo Palsan kotimuseot miellyttivät saksalaisia.

Sundströmin mukaan Levin suuri turismiteollisuus kiinnostaa juhlivaa nuorisoa, mutta ei saksalaisia toimittajia. Sen sijaan Lapin eksotiikka, kuten porolla ajelu, murtomaahiihto ja revontulet, kiinnostavat suuresti. Sundström kertoo saksalaisten hämmästyneen siitä, kuinka kuskit ajavat Lapissa kovaa mustasta jäästä ja porovaarasta huolimatta – koska tietävät, että voivat väistää turvallisesti paksuun lumipenkkaan.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.