Mainos

Salakalastajat jäävät omaan koukkuun

Salakalastus on kaikkein järjestelmällisintä siellä missä kalastus on kokonaan kielletty. Salakalastajat ovat luoneet ovelia strategioita saadakseen toimia rauhassa, selviää Kalatalouden Keskusliiton vetämästä valtakunnallisesta HotSpot kalastuksenvalvontahankkeesta.

Salakalastajat liikkuvat yöaikaan, jolloin valvojien ei uskota olevan liikkeellä. Salakalastajat käyvät tiedusteluretkillä ilman kalastusvälineitä kartoittamassa parhaat kalastuspaikat. Mikäli valvojia havaitaan, paikalle ei tulla.

Kotkalainen kalastuksenvalvoja Niko Lehtola kertoo, että tuloksia alkoi tulla, kun ymmärrettiin ajaa auto piiloon ja mennä itsekin piiloon.

- Hetken kuluttua kuulimme pimeässä juoksuaskelia ja näimme kuinka juuri tapaamamme miehet juoksivat tietä pitkin vavat ja reput heiluen, kuvailee Lehtola.

Arvokalat, kuten lohi ja taimen, nousevat syksyn tullen jokiin kutemaan. Esimerkiksi voimalaitospatojen alapuoliset kieltoalueet ovat erittäin suosittuja salakalastusalueita ja arvokalakannat haavoittuvia.

HotSpot-hankkeen rahoittajana toimii Maa- ja metsätalousministeriö. Hankkeessa valvottiin erityisesti kohteita joissa salakalastuksella on pitkät perinteet.

Maakunnallisia valvontapaikkoja eli hotspotteja oli kaikkiaan viisi, Kymenlaaksossa, Hämeessä, Keski-Suomessa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.