Mainos

Salama iski varusmiesten telttaan

Salama iski varusmiesten telttaan Vekaranjärvellä varuskunnan lähiharjoitusalueella viime yönä.

Salamaniskussa Vekaranjärvellä loukkaantuneet varusmiehet ovat lääkärin mukaan hyväkuntoisia eivätkä heidän vammansa ole vakavia.

Varusmiehet toimitettiin ensin tutkimuksiin Kuusankosken aluesairaalaan ja varuskuntasairaalaan, joista heidät siirrettiin iltapäivän aikana perusyksiköihin Karjalan prikaatiin.

- Ei pitäisi tietysti arvella, mutta voi olla, että kaikki ovat rivissä jo huomenna, totesi Karjalan prikaatin esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Hannu Hyppönen.

Myöhemmin illalla annetun tiedotteen mukaan varusmiehet jatkavat Sotilaan leirillä koulutustaan huomenna oman vointinsa mukaan.

Lievemmin loukkaantuneet viisi varusmiestä ilmoittivat itse olevansa valmiita jatkamaan ampumaharjoitusta alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Salama iski varusmiesten telttaan Vekaranjärvellä varuskunnan lähiharjoitusalueella viime yönä. Alueella oli käynnissä Karjalan prikaatin Sotilaan leiri. Voimakas ukkoskuuroalue liikkui yön aikana eteläisen Suomen yli koilliseen.

Salama iskemäksi joutunut teltta oli metsässä korkeiden puiden ympäröimänä. Noin kymmenen metrin päässä oli kuusi, johon salama oli iskenyt jo aiemmin. Hyppösen mukaan salama iski teltan keskisalkoon.

- Telttaan mahtuu 20 ihmistä, ja teltan keskellä oleva metallinen salko on noin 2,5 metriä korkea. Salama on osunut suoraan keskisalkoon, Hyppönen kuvaili.

Teltan sisällä oli kaikkiaan kymmenen varusmiestä. Yksi teltassa salaman iskiessä olleista oli varusmieslääkäri, joka aloitti ensiavun antamisen heti. Paikalle saatiin alle puolessa tunnissa viisi ambulanssia, jotka kuljettivat salaman iskun kohteeksi joutuneet sairaalahoitoon. Loukkaantuneiden varusmiesten omaiset saivat tiedon tapahtuneesta tänään aamulla.

Harjoitusleiri jatkuu normaaliin tapaan, mutta säätiedotuksia seurataan tarkasti. Myrskyn ja ukkosen sattuessa kohdalle linkki- ja tutkamastot lasketaan alas ja radioista irrotetaan antennit. Kenttäpuhelimet ja kelakaapelit pidetään telttojen ulkopuolella.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.