Mainos

Sallaan suhteellisesti eniten työttömyyskorvauksia

Asukaslukuun suhteutettuna Sallaan maksettiin viime vuonna eniten työttömyyskorvauksia. Summa oli Sallan kunnassa 1 664 euroa asukasta kohden, käy ilmi Kelan tilastosta. Luvussa on otettu huomioon sekä työttömyyskassojen maksama ansiopäiväraha että Kelan maksama etuus eli työmarkkinatuki.

Myös Enontekiöllä, Pelkosenniemellä ja Kemijärvellä oli paljon työttömyysturvaetuuksien maksuja. Kainuussa työttömyysturvaetuuksia maksettiin 1 086 euroa asukasta kohden, kun taas Pohjanmaan maakunnassa 411 euroa.

Työttömyyskassat ja Kela maksoivat työttömyysturvaetuuksia viime vuonna yhteensä 2,2 miljardia euroa. 17 - 64-vuotaisiin Suomen asukkaisiin suhteutettuna etuuksia maksettiin 645 euroa asukasta kohti.

Ansiopäiväraha kaksinkertainen

Vuonna 2008 työttömyyskassojen maksama ansiopäiväraha oli keskimäärin 49,80 euroa päivässä ja Kelan maksama työmarkkinatuki 25,87 euroa päivässä. Kuukausituloiksi muutettuna ansiopäivärahan suuruus oli 1 071 euroa kuussa ja työmarkkinatuen 556 euroa kuukaudessa.

Kymmenen vuotta aiemmin ansiopäivärahan keskimääräinen päiväkorvaus oli vuoden 2008 rahanarvoon muutettuna 43,85 euroa ja työmarkkinatuen päiväkorvaus 23,61 euroa. Ansiopäivärahan reaalikasvu on siten kymmenessä vuodessa ollut 14 prosenttia, kun taas työmarkkinatuessa kasvua on ollut kymmenen prosenttia.

Miesten keskimääräinen ansiopäiväraha oli 57,38 euroa ja naisten 43,94 euroa. Eroa selittää osittain se, että naisista lähes kolmannes sai soviteltua päivärahaa, jota työttömyysaikana ansaitut työtulot pienentävät. Miehillä vastaava osuus oli 14 prosenttia.

Vähiten työttömyysturvaa maksettiin Västanfjärdissä, 181 euroa asukasta kohti. Myös Vöyri-Maksamaalle, Iniöön, Närpiöön ja Uuteenkaarlepyyhyn maksettiin suhteellisen vähän työttömyysturvaetuuksia.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.