Mainos

Salo jätti lasten terveystarkastuksia tekemättä - lakia rikottiin tietoisesti

Aluehallintovirasto (AVI) määräsi Salon kaupungille 100 000 euron uhkasakon, koska kaupunki on viime vuoden syksystä asti jättänyt tekemättä kaksivuotiaiden neuvolatarkastukset sekä 4- ja 7-luokkalaisten terveystarkastukset.

Saloa huomautettiin lakisääteisten velvoitteiden rikkomisesta jo keväällä, mutta kesäkuussa lähettämässään vastauksessa kaupunki ilmoitti, ettei aio lopettaa säästöistä johtuvia terveydenhoitajien lomautuksia. Kaupunki vetoaa vastauksessaan huonoon taloustilanteeseen.

Huolestunut kansalainen otti viime syksynä yhteyttä Lounais-Suomen aluehallintovirastoon ja kertoi kaupungin terveystoimen säästöohjeesta.

– Salon kaupungilla on nyt kuukausi aikaa saattaa toimintansa lain mukaiseksi. Kaupungilta ei ole toistaiseksi otettu meihin yhteyttä, että asiassa olisi mitään epäselvää, kertoo AVI:n lakimies Jaska Siikavirta.

Siikavirran mukaan tämä on ensimmäinen kerta, kun uhkasakkoa joudutaan käyttämään kuntaa vastaan lasten terveydenhuollon vuoksi.

Neuvolat leikkurissa

Talousvaikeuksissa oleva Salo etsi koko henkilöstöään koskevilla lomautuksilla tälle vuodelle 3,5 miljoonan euron säästöjä. Osa ammattiryhmistä, kuten sosiaalityön henkilöstö, jätettiin lomautusten ulkopuolelle. Neuvolat ja kouluterveydenhoito joutuivat kuitenkin säästölistalle.

Viime lukukaudella kouluterveydenhuollossa jäi tekemättä 1500 terveystarkastusta. Mikäli terveydenhoitajien lomautukset ensi lukukaudella jatkuvat, rästiin jäävien tarkastusten määrä kasvaa ensi vuonna.

– Mitoituksemme on sellainen, että lakisääteiset velvoitteet saadaan täytettyä, mikäli saamme pitää kaikki terveydenhoitajat töissä. Tiedossa oli, että jää tekemättä jotain, mitä pitäisi tehdä. Muuta vaihtoehtoa ei ollut, koska lomautukseen oli pakko mennä, kertoo Pirjo Parviainen, Salon terveyskeskuksen vt. hallintoylihoitaja.

Parviaisen mukaan lapsi on säästötoimienkin aikana päässyt tarkastukseen, jos vanhempi on kokenut sen tarpeelliseksi.

Päätöksiä lomien jälkeen

Salon kaupunginjohtajaa kesälomalla sijaistava hallintojohtaja Irma Nieminen ei vielä tänään tiennyt, mihin toimenpiteisiin kaupunki ryhtyy. Se selviää, kun sosiaali- ja terveystoimen johtavat viranhaltijat palaavat ensi viikolla kesälomiltaan.

– Nyt ollaan sellaisessa tilanteessa, että jotain pitää tehdä. Lähellä on tietysti ajatus, että lomautuksia joudutaan purkamaan, mutta se on henkilökohtaista arvailua, kertoo Nieminen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.