Mainos

Salonius: Autoliikenteen lakko todennäköinen

Lakko vaikuttaisi erityisesti työ- ja koulumatkaliikenteeseen. Kuljetusalan lakko pysäyttäisi julkisen liikenteen lisäksi myös roska-autoja.

Valtakunnansovittelija Juhani Salonius pitää autoliikenteen lakon alkamista todennäköisenä, kertoo Helsingin Sanomat.

Saloniuksen mukaan Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n ja Autoliikenteen työnantajaliiton näkemyserot osa-aikaisten kuljettajien käyttämisestä eivät ole lähentyneet.

Salonius on ollut yhteydessä molempiin osapuoliin, mutta uusista neuvotteluista ei ole sovittu. Työehtosopimusneuvottelut keskeytyivät tiistaina.

Autoliikennettä uhkaava lakko haittaisi tullessaan ennen kaikkea työ- ja koulumatkaliikennettä. Kaikkien suurimpien kaupunkien joukkoliikenteestä merkittävä osa pysähtyisi lakon alkaessa. Myös suuret jätteenkuljetusliikkeet ovat lakon piirissä.

Jos sovittelut eivät tuota tulosta, lakko alkaa sunnuntaina kello 18.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.