Mainos

Saloon iski odotettu sokki

Salossa Nokian tehtaan lakkauttaminen otettiin vastaan maltillisesti.

Yhtiö ilmoitti tänään sulkevansa tehtaan. Kaupungissa oli jo pitkään huhuttu, että jonain päivänä tehdas suljetaan.

– Aina huhuttu, että jossain vaiheessa tehdas lakkautetaan, Markus Määttänen sanoi MTV3 Uutisille.

Määttäsen ystävä Antti Rindell pelkää, että tehtaan lakkauttamisen jälkeen nuoret lähtevät kaupungista.

– Kyllähän kaikki mietti, että kannattaako tänne jäädä asumaan, Rindell sanoi.

Lopullinen päätös tehtaan sulkemisesta tuli kuitenkin lopulta shokkina.

– On se aika sokki, Suvi Lehmasoja kuvaili.

(MTV3)

Katso Hannu Rauhalan studiohaastattelu (Huomenta Suomi 15.6.2012)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.