Mainos

Sankarivainajia haudataan Kaatuneitten muistopäivänä

Venäjän alueella suoritetuissa etsinnöissä löydettyjä kentälle jääneitä suomalaisia sankarivainajia haudataan Kaatuneitten muistopäivänä 18.5.2008 Lappeenrannassa.

Suomen ja Venäjän valtioiden kesken vuonna 1992 solmitun valtiosopimuksen nojalla on Venäjän alueella vuodesta 1993 alkaen etsitty kentälle jääneiden suomalaisten sotilaitten jäänteitä. Etsintöjen tuloksena on Suomeen haudattaviksi tuotu noin 1 000 sotilaan jäänteet.

Henkilöllisyydeltään tunnistettujen noin 230 sotilaan jäänteet on haudattu tai lähiaikoina haudataan kotiseurakuntiensa sankari- tai sukuhautoihin eri puolille Suomea. Tuntemattomiksi jääneille sotilaille on aiemmin järjestetty yhteensä 11 valtakunnalliset sankarihautajaiset Lappeenrannassa, Joensuussa, Kajaanissa ja Helsingissä.

54:n tunnistamattoman sotilaan jäänteet haudanlepoon

Kaatuneitten muistopäivänä ensi sunnuntaina siunataan Lappeenrannan sankarihautausmaahan 54 tunnistamatta jääneen sotilaan jäänteet. Hautajaisjumalanpalvelus Lappeen Marian kirkossa alkaa kello 10.00.

Jumalanpalveluksen jälkeen hautaan siunaamisen Lappeenrannan sankarihautausmaalla toimittavat kenttäpiispa Hannu Niskanen, kenttärovasti Valde Palola, rovasti Jorma Taipale, rovasti Pekka Rossi, kirkkoherra Mika Lehtola, sotilaspastori Janne Aalto ja kirkkoherra Timo Tynkkynen. Puolustusministeriön kansliapäällikkö, kenraaliluutnantti Kari Rimpi esittää muistosanat haudalla. Siunaustilaisuuden jälkeen kutsuvieraille Maasotakoulussa järjestettävässä muistotilaisuudessa puhuu Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen puheenjohtaja, hallitusneuvos Pekka Pitkänen.

Sankarihautajaisten järjestelyistä ovat yhteistoimin huolehtineet Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ry, Lappeenrannan seurakuntayhtymä ja Maasotakoulu.

Etsintätyötä vapaaehtoisvoimin

Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ry on vuodesta 1998 alkaen opetusministeriön valtuuttamana vastannut sotavainajien etsintätyöstä Venäjän alueella. Varsinainen etsintätyö on suoritettu vapaaehtoisvoimin.

Muiston vaalimistyön muina muotoina on luovutetulla alueella kunnostettu seitsemän kenttähautausmaata Säkkijärvellä, Viipurissa, Summassa, Äyräpäässä, Taipaleenjoella, Kollaalla ja Tuuloksessa. Kenttähautausmaille on niihin haudattujen sotilaitten muistoksi pystytetty muistomerkit. Samoin on entisen Neuvostoliiton alueella sotavankeudessa menehtyneille suomalaisille sotilaille pystytetty muistomerkit Tsherepovetsin, Hatsinan, Karagandan, Orangin ja Asbestin entisten sotavankileirien alueelle. Yhdistys pitää huolta kenttähautausmaista ja muistomerkeistä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.