Mainos

Sasi selvittäisi kehitysyhteistyön tehokkuuden

Ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi kannattaa vihreiden esitystä uusien kehitysyhteistyölinjausten valmistelemisesta. Kehitysyhteistyömäärärahojen käytön tehokkuus olisi ensin perusteellisesti selvitettävä.

Sasi viittaa arvioihin, joiden mukaan varsinkin EU:n mutta myös Suomen kehitysyhteistyövaroja käytetään hyvin tehottomasti.

-Usein hankkeet epäonnistuvat ja myös hallinnolliset kustannukset ovat huomattavan suuret. Siten nykyistä pienemmilläkin kehitysmäärärahoilla voitaisiin saada aikaan parempia tuloksia, Sasi arvioi Tampereella tänään.

Lisäksi rahan jaosta on harkittava siirtymistä tehokkaampiin toimiin. Maailmankauppaa olisi kehitettävä niin, että kehitysmaiden tuotteille turvattaisiin parempi pääsy markkinoille. Kehitysyhteistyöavun edellytyksenä on lisäksi oltava selkeä sitoutuminen ihmisoikeuksien edistämiseen.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.