Mainos

Sata kiloa dynamiittia - Tyyrinvirran hyydepato on ja pysyy

Rautalammilla Tyyrinvirralla paukkuu ajoittain kuin sotatantereella. Virran tukkinutta hyydepatoa on yritetty räjäyttää eilisestä myöhäisillasta alkaen.

Päivystävän palomestarin Teemu Tenhusen mukaan tilanne Tyyrinvirralla on vakava.

– Räjäytystyöt ovat sen verran tuottaneet tulosta, että vedenpinta ei enää nouse tai ei ole noussut ainakaan viimeiseen kolmeen tuntiin, hän sanoi maanantaina iltapäivällä.

Tenhusen mukaan noin sata kiloa dynamiittia on jo ammuttu taivaan tuuliin, eikä Tyyrinvirran hyydepato ainakaan vielä anna periksi.

Sää otollinen hyydepadoille

Suomen ympäristökeskus varoittaa hyydepadoista eri puolilla maata. Kova pakkanen ja korkeat vedenpinnat muodostavat otolliset olosuhteet hyydepatojen syntymiselle.

– Vettä on runsaasti liikkeellä ja vedenpinnat korkealla eli tällekään paikkaa ei pysty muodostumaan jääkantta, joka suojaisi hyydöiltä, sanoo yksikön päällikkö Jukka Hassinen Pohjois-Savon ely-keskuksesta.

Rautalammilla tulvavesi uhkaa kuutta lähialueen kiinteistöä sekä Savon Taimenen kalanviljelylaitosta, jossa on kaloja noin kolmen miljoonan euron edestä.

– Jos vesi ei liiku, niin kalat eivät saa happea. Jos vesi taas huuhtelee läpi altaiden, sieltä voi pahimmassa tapauksessa päästä myös ravinteita vesistöön, Hassinen pohtii.

Illan pimetessä Tyyrinvirralla aloitettiin asuintalojen pengertäminen. Hyydepadon räjäytystyöt Rautalammilla jatkuvat, kunnes Tyyrinvirta on saatu avatuksi.

(MTV3)

Katso Meeri Ylä-Tuuhosen juttu (Seitsemän uutiset 3.12.2012)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.