Mainos

Satakuntalaiset haluavat Pendolinolla Poriin

Pendolino-liikenteen aloittaminen Helsingistä Tampereen kautta Poriin on satakuntalaisten toiveissa. Niin ikään he haluaisivat nopeutta tasoristeysten poistamiselle rataosuudelta sekä Rauman ja Kokemäen välille liityntäliikennettä Tampereen-Porin rataosalta.

Nämä aiheet sisältyvät toivomuslistaan, jonka Satakuntaliitto sekä Satakunnan ja Rauman kauppakamarit ojensivat tänään VR Oy:n henkilöliikennejohtajalle Pekka Söderlingille.

Tarvetta rautatieliikenteen kehittämiselle perusteltiin mm. Porin ja Rauman satamiin tapahtuvien kuljetuksien jouduttamisella. Myös Satakunta teollisuuskeskuksena tarvitsee luotettavia ja nopeita kuljetuskanavia.

Nopeiden junayhteyksien saaminen nähtiin tärkeäksi myös henkilöliikenteen näkökulmasta. Tampere-Pori/Rauma-radalla on jo saatu kuntoon perusparannus, sähköistys ja kauko-ohjaus, joita pidetään hyvinä edistysaskelina. Nopea yhteys lyhentäisi nykyistä Porin ja Helsingin välistä matka-aikaa jopa tunnin noin kahteen ja puoleen tuntiin.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.