Mainos

Satamien liikenne on elpynyt jopa ennätysvauhtiin

Suomen satamien liikenne on lähtenyt loppukeväästä ja alkukesästä selvään kasvuun.

Monissa satamissa on tehty jopa kuljetusennätyksiä. Esimerkiksi Kotkan satamassa kasvua on ollut vuoden alkupuoliskolla kolmannes verrattuna edellisvuoden samaan aikaan. Kotkan satamassa ollaan enää 10 prosenttia jäljessä huippuvuodesta 2008.

Kesäkuussa sataman kautta kulki yli miljoona tonnia tavaraa.

Erityisesti vientiliikenteen elpyminen kertoo siitä, että lama alkaa hiljalleen hellittää ainakin Euroopassa. Satamien liikenteeseen vaikuttavat usein myös alueelliset tekijät.

- On talouden piristymiseen liittyviä syitä ja myös alueellisia. Nord Streamin kaasuputkiliikenne sekä jo kertaalleen suljetun Sunilan sellutehtaan toiminnan käynnistyminen tuovat satamaliikennettä, Kotkan sataman toimitusjohtaja Kimmo Naski sanoo.

(MTV3)

Katso Juha Muurisen juttu Kotkasta

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.