Mainos

Sateet ja ukkoset paikoin kovia, helle palaa loppuviikolla

Sää on tällä viikolla epävakaista ja vaihtelevaa. Sade- ja ukkoskuurot ovat paikoin voimakkaita, välillä paistaa aurinko. Tämän hetken ennusteen mukaan helteet yleistyvät maan etelä- ja keskiosassa loppuviikolla, mutta sateita ja ukkosia tulee edelleen.

Tänään maanantaina kaakosta kohti Länsi-Lappia kulkee paikoin voimakkaita sateita ja ukkosia.

– Sademäärät voivat olla runsaita ja ukkospuuskia voi esiintyä etenkin Kainuussa ja Koillismaalla. Taajamatulvat, tuulituhot ja raekuurot ovat jälleen mahdollisia. Puita voi kaatua teille ja rankkasateet voivat haitata näkyvyyttä liikenteessä, sanoo MTV3:n meteorologi Markus Mäntykannas.

Pohjois-Karjalassa, Kainuussa sekä Itä- ja Pohjois-Lapissa on tänään mahdollista päästä hellelukemiin.

Tiistaina sadekuuroja tulee etenkin Keski- ja Pohjois-Suomessa. Sateessa lämpötilat jäävät 15 asteeseen, aurinkoisilla alueilla päästään 20 asteen tienoille. Koillis-Lapissa on vielä helteen mahdollisuus.

Keskiviikkona sade- ja ukkoskuurot valtaavat maan länsi- ja eteläosan. Sateessa ja pohjoisessa lämpötilat ovat 15-20 asteessa, paikoin etelässä ja idässä yli 20 asteessa. Kaakossa voi olla hellettä.

Torstai näyttää melko poutaiselta maan etelä- ja keskiosassa, missä lämpötilat kipuavat 20-25 asteeseen. Idässä voi olla paikoin hellettä. Pohjois-Lapissa on epävakaista.

– Tämän hetken ennusteen mukaan helteet yleistyvät loppuviikolla maan etelä- ja keskiosassa. Sade- ja ukkoskuuroja tulee kuitenkin edelleen, sanoo Markus Mäntykannas.

Sadetutka ja paikkakuntakohtaiset ennusteet MTV3:n sääsivustolla.

Katso ylhäältä ennuste tälle viikolle sekä alta lähipäivien alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.