Mainos

Saunatutkimus 250 vuoden takaa: Ruumis venyy tuuman, ripset kasvavat sisään

Brittilehti Financial Times valotti päivän Suomi-raportissaan saunakulttuuria varsin erikoisin tavoin, mutta on sitä osattu ennenkin – ja vielä lähempänä saunan kotimaata.

Vanhin saunaa koskeva tieteellinen tutkimus on saunomiskulttuuria ja -perinnettä ylläpitävän Suomen Saunaseuran mukaan vuodelta 1765.

Ruotsalaislääkäri Anton R. Martin kävi tuolloin tutkimassa Viipurin seudulla olleita saunoja ja havaitsi löylyjen aiheuttavan muun muassa "silmäkarvojen sisäänpäin kasvamista" sekä "ihmisruumiin venymistä tuumalla".

Lääkäri arvioi lisäksi, että saunominen veltostaa ja vanhentaa kovia saunojia ennen aikojaan. Usein toistuva lasten kylvettäminen aiheutti hänen mukaansa myös ummetusta.

Martinin ansioksi laskettakoon, että myös nykytiedon perusteella saunoessa ihon lämpötila nousee ja "kovan työn jälkeen kylpijä tuntee itsensä iloiseksi ja notkeaksi".

Lähde: Suomen Saunaseura

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.