Mainos

Savon Sanomat: Katainen ehdottaa terveyskeskusbusseja

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kehottaa kuntia pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja terveyspalvelujen järjestämiseen. Katainen sanoo Savon Sanomissa, että terveyskeskusbussi voisi olla yksi tapa tuoda palvelu kaukana keskustasta asuville.

– Ei tarvitse mennä toiselle paikkakunnalle, vaan terveyskeskusbussi voi tulla jopa omalle pihalle.

Hänestä on parempi, että lääkäri tai hoitaja saadaan kotiin samalla kun hän käy naapureissakin.

– Miksi liikuntarajoitteisen pitää lähteä sompailemaan pitkän matkan päähän terveyskeskukseen?

Katainen puolustaa myös sote-uudista ja torjuu väitteet, joiden mukaan hallitus ei kuuntelisi asiantuntijoita. Kataisen mielestä asiantuntijat ovat hyvin erimielisiä keskenään.

– Jos hallitus tekisi päätöksiä sen mukaan, mitä asiantuntijat sanovat, meidän pitäisi lopettaa päätöksenteko.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.