Mainos

Savon Sanomat: Poliisille tuhansia laittomia aseita – näitä ilmoitetaan eniten

Poliisi on vastaanottanut kymmeniätuhansia laittomia aseita yhdeksän viime vuoden aikana, kertoo Savon Sanomat. Esimerkiksi vuonna 2011 poliisille luovutettiin yli viisituhatta asetta.

Yhdeksän vuoden aikana poliisi on saanut ilmoituksen yhteensä noin 45 000 ampuma-aseesta tai aseen osasta, jotka ovat olleet luvattomia tai omistajalleen tarpeettomia. Eniten on ilmoitettu haulikoita ja sota-aikaisia Mauser- ja Lahti-pistooleita.

Luovutusbuumin takana on vuonna 2004 voimaan astunut lakimuutos. Armovuodeksi kutsuttu lainsäädäntö tarkoittaa, että aseen haltija voi luovuttaa aseen tai räjähteen poliisille ilman pelkoa rangaistuksesta, jos hän ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä poliisiin eikä aseella ole tehty rikoksia.

Hyväkuntoisen aseen voi ilmoittaa poliisille esimerkiksi huutokaupattavaksi. Rahat ilmoittaja saa itselleen.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.