Mainos

Savon Sanomat: Suomessa rattijuopot saavat lyhyitä ajokieltoja

Rattijuopumuksesta määrättävät ajokiellot ovat Suomessa lyhyitä verrattuna muihin Euroopan maihin, kirjoittaa Savon Sanomat.

Liikenteen turvallisuusviraston Trafin mukaan törkeästä rattijuopumuksesta saa Suomessa tavallisesti 6-12 kuukauden ajokiellon. Esimerkiksi Norjassa rangaistus voi olla jopa 2-5 vuotta ajokieltoa.

Tanskassa törkeästä rattijuopumuksesta napsahtaa kolme vuotta ja Ruotsissakin kaksi vuotta ajokieltoa. Britanniassa rattijuopumuksesta seuraa aina vähintään vuoden ajokielto.

Trafi selvitti ajokieltojen pituuksia tuoreessa tutkimuksessa, joka perustuu vuoden 2010 tilastoihin. Selvityksen mukaan tuomiot ovat Suomessa melko yhdenmukaisia. Törkeästä rattijuopumuksesta voitaisiin määrätä viisikin vuotta ajokieltoa, mutta käytännössä pisimmät kiellot jäävät vain puoleen siitä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.