Mainos

Savon Sanomat: Terveydenhuollossa miljoonien lääkehävikki

Julkisessa terveydenhuollossa vanhenee tai varastetaan vuosittain arviolta miljoonien eurojen edestä lääkkeitä, uutisoi Savon Sanomat.

Esimerkiksi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa (Kys) lääkehävikkiä on noin 300 000 euroa. Sairaalan lääkebudjetti on noin 20 miljoonaa euroa.

– Lääkkeitä päätyy ongelmajätteeksi lähinnä siksi, että käyttöaika umpeutuu, sanoo Kysin apteekkari Toivo Naaranlahti.

Hän arvioi, että valtakunnan lääkehävikki on miljoonia euroja. Fimea, Valvira tai tutkijat eivät tiedä tarkkaa summaa.

Kysissä lääkevarkaudesta jää vuosittain kiinni muutama hoitaja tai lääkäri. Turvallisuuspäällikkö Hannu Hoffren sanoo, että osa tapauksista jää piiloon.

Tulevaisuudessa valvontaa auttanee tekniikka: lääkekaapille menijä esimerkiksi tunnistetaan automaattisesti ja lokikirjaan jää merkintä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.