Mainos

Savon Sanomat: Väyrynen tukee presidentti Niinistöä jatkokaudelle

Paavo Väyrynen kannattaa presidentti Sauli Niinistön jatkokautta.

Keskustan europarlamentaarikko Väyrynen sanoo, että olisi parasta, jos Niinistö jatkaisi tasavallan presidenttinä. Väyrynen sanoo Savon Sanomien haastattelussa luottavansa, että Suomi säilyttää asemansa liittoutumattomana, puolueettomana maana.

Väyrynen ei ota lehden mukaan kantaa siihen, tulisiko koko keskustapuolueen asettua vaaleissa Niinistön taakse. Väyrynen oli keskustan ehdokkaana vuoden 2012 presidentinvaaleissa. Keskustan konkaripoliitikon noste riitti kolmanteen sijaan ensimmäisellä kierroksella Niinistön ja vihreiden Pekka Haaviston jälkeen.

Omasta tulevaisuudestaan politiikassa Väyrynen on vähäpuheinen. Aika kuntapolitiikassa päättyy kuitenkin seuraaviin vaaleihin.

– En aio olla enää kuntavaaleissa enkä maakuntavaaleissa mukana. En osaa muuten sanoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, toteaa Keminmaan kunnanvaltuustossa istuva Väyrynen Savon Sanomille.

Väyrynen varoittaa lehdessä myös Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön viemisestä sotilasliitoksi asti. Se vähentäisi Itämeren alueen turvallisuutta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.