Mainos

Savua yhä rajan yli Venäjältä

Venäjällä rajan pinnassa raivoavista metsäpaloista kantautunut savu pysyi sitkeästi ilmassa Etelä- ja Kaakkois-Suomessa viime yönä.

Savu aiheutti jonkin verran huolestuneita soittoja aluehälytyskeskuksiin. Savua oli ilmassa erityisen paljon itärajalla, mutta myös esimerkiksi Lahdessa ja pääkaupunkiseudulla.

Venäjällä oli rajan pinnassa eilen kaksi erillistä metsäpaloa, joita suomalaiset pystyivät seuraamaan satelliittikuvista.

Yksi rajalla loimunnut muutaman hehtaarin metsäpalo sammutettiin keskiviikkona suomalaisten palomiesten avustuksella.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.