Mainos

Schengen-sopimus ei poista huviveneilijöiden rajatarkastuksia

Ensi sunnuntaina voimaantuleva Schengen-sopimus poistaa meriliikenteen rajatarkastukset vain säännöllisessä reittiliikenteessä. Huviveneilijöiden on edelleen aluevesirajan ylittäessään käytettävä merikarttaan merkittyjä virallisia väyliä ja kuljettava lyhintä reittiä lähimpään passintarkastuspaikkaan.

Tarkastuksia tehdään, koska kaikki merirajat ovat Schengen-sopimuksen mukaan ulkorajoja, ja niiden valvontaa tehostetaan edelleen. Tarkastamatta voidaan jättää vain ne huvialukset, joiden voidaan valvontajärjestelmien avulla varmuudella todeta tulevan suoraan toisesta Schengen-maasta.

Itämeren alueella Venäjä, Viro, Latvia, Liettua ja Puola eivät kuulu Schengen-maihin. Siksi esimerkiksi Viroon huviveneellä saavuttaessa ja sieltä lähdettäessä on kuljettava tullitietä pitkin suorinta reittiä passintarkastuspaikkaan ja esitettävä matkustusasiakirja. Veneilijällä on oltava tarkastukseen saavuttaessa valmiiksi täytettynä asiakirja, joka sisältää aluksen tekniset tiedot ja aluksella olevien henkilöiden nimet. Asiakirja tarvitaan neljänä kappaleena. Yksi jää lähtömaan passintarkastajalle ja kaksi kohdemaan viranomaisille. Neljännen kappaleen tarvitsee Schengen-alueelle tulomaan passintarkastaja.

Passintarkastuksen lisäksi Schengenin ulkorajaa ylittävien henkilöiden ja aluksen tietoja verrataan Schengen-maiden yhteiseen tarkastusrekisteriin. Tähän SIS-tietojärjestelmään on tallennettu tietoja mm. maahantulokiellossa olevista tai rikoksiin syyllistyneistä henkilöistä sekä anastetusta omaisuudesta.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.