Mainos

Scrapie-tautia löytyi lammastilalta Etelä-Suomesta

Nyt löytynyt scrapie on samaa muotoa, joka todettiin länsisuomalaisella lammastilalla keväällä.

Eteläsuomalaisella lammastilalla on todettu scrapie-tauti, kerrotaan elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta. Kyseessä on taudin epätyypillinen muoto, jota on viimeksi todettu länsisuomalaisella lammastilalla tänä keväänä.

Scrapie-tapaus paljastui, kun normaalilta teuraslinjalta toimitettiin säädösten mukaisesti aivonäyte Eviraan tutkittavaksi. Kaikki kyseisessä teurastamossa samana päivänä teurastetut lampaat ja niistä peräisin olevat tuotteet on toimitettu eläinjätteen käsittelylaitokseen tuhottaviksi.

Viranomaiset ovat antaneet tilalle rajoittavat määräykset, ja kaikki tilan lampaat lopetetaan taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Kontaktitilojen seurantatutkimukset ovat parhaillaan käynnissä.

Scrapie on yleinen pienten märehtijöitten tauti kaikkialla maailmassa. Vuoden 2005 aikana tutkittiin EU:n alueella yhteensä noin 350 000 lammasta scrapien varalta. Positiivisia eläimiä oli noin 2900.

Aivorappeumasairauksiin kuuluva scrapie on eläintauti, jonka ei ole koskaan todettu aiheuttaneen ihmisen sairastumista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.