Mainos

SDP äänestää puheenjohtajasta

SDP:n puoluekokousväki on äänestämässä Hämeenlinnassa puolueen uudesta puheenjohtajasta. Ensimmäisen kierroksen tulos on selvillä tunnissa.

Puoluekokousedustajien kannatuspuheenvuoroissa Erkki Tuomioja sai eniten kannatusta. Jutta Urpilainen ei jäänyt hänestä kovin paljon. Viimeisessä puheenvuorossa Johannes Koskinen ilmoitti luopuvansa ehdokkuudesta. Ehdokkaita on siten viisi.

Värikkäimmän puheenvuoron piti tuttuun tapaansa Ilkka Taipale. Hän kiitti Tuomiojaa ja nauratti väkeä kehottamalla olemaan luottamatta alle kuusikymppisiin. Parissa puheenvuorossa Urpilaista luonnehdittiin meidän aikamme Miina Sillanpääksi.

Käytäväkeskustelujen perusteella ei voi varmuudella sanoa tuloksesta vielä mitään. Melko selvää on, että äänestyksessä tarvitaan toinen kierros. Jo ennen ensimmäistä kierrosta kokousväen keskuudessa alkoi melkoinen junttaus. Tuomioja ja Urpilainen saanevat ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä.

Iltapäivällä puoluekokous valitsee uuden puoluesihteerin ja varapuheenjohtajat.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.