Mainos

SDP käynnisti kunnallisvaalikampanjansa

SDP lähtee lokakuun kunnallisvaaleihin tunnuksella "Huolenpitoa huomisesta". Puheenjohtaja Lipposen mukaan kunnallisvaalit ovat samalla myös tasa-arvovaalit.

SDP

SDP avasi kunnallisvaalikampanjansa tänään järjestämällä vaalitilaisuuksia yli 20 paikkakunnalla.

Puolueen puheenjohtaja Paavo Lipponen korosti kuntavaalien luonnetta tasa-arvovaalina. Hänen mukaansa hyvinvointiyhteiskunta on ollut väline, jolla toteutetaan tasa-arvoa. Esimerkiksi päivähoito on osaltaan tehnyt mahdolliseksi naisten työssäkäynnin ja paremman taloudellisen tasa-arvon.

- Kunnalliset palvelut, hoiva ja koulutus kärjessä, ovat tarjonneet lisäksi suuren määrän työpaikkoja naisille. Lähivuosina kuntiin tulee 30 000 uutta työpaikkaa. Useimmat työllistyvistä ovat naisia, Lipponen korosti.

Puheenjohtaja Lipponen sanoi syksyn päivähoitokeskustelun tuoneen mieleen tuulahduksen menneisyydestä. SDP torjuu näkemykset lasten subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen puuttumisesta. Puolue vaatii kuitenkin kattavaa selvitystä nykyisestä päivähoitotilanteesta.

SDP torjuu ohjelmallisen ulkoistamisen

Lipponen toivoi, että kunnallisvaaleissa valittaisiin julkisten palvelujen kehittämistä ja parantamista ajavia kunnanvaltuustoja. Samalla pitää kiinnittää huomiota kunnan henkilöstön jaksamiseen kaiken kiireen keskellä työssään terveyskeskuksissa, sairaaloissa, kouluissa tai vaikkapa tienpidossa.

- Julkisia palveluja on arvostettava myös päätöksenteossa. Me torjumme ohjelmallisen ulkoistamisen ja yksityistämisen, Lipponen sanoi.

Hänen mukaansa kuntavaalit ovat mahdollisuus vahvistaa kuntalaisten äänen kuulumista päätöksenteossa. Vaalien yhteydessä on tarpeen puhua myös siitä, tulisiko valtuustojen ja lautakuntien asemaa päätöksenteossa niin ikään vahvistaa.

SDP oli saanut koottua 7 900 ehdokasta vaaleihin ennen viikonloppua. SDP:n listoilla on tilaa vielä tuhannelle ehdokkaalle.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.