Mainos

SDP käynnisti omat neuvottelunsa Suomen tulevaisuudesta

Oppositiopuolue SDP avasi tänään omat yhteiskuntasopimusneuvottelunsa. Helsingissä järjestettyyn Yhteisen vastuun sopimuksen avajaistilaisuuteen oli kutsuttu yli 60 eri järjestön edustajat keskustelemaan Suomen tulevaisuudesta.

SDP oli kutsunut omiin neuvotteluihinsa edustajia muunmuassa työmarkkinajärjestöistä, puolueista ja lukuisista kansalaisjärjestöistä. Hanketta vetävä kansanedustaja Lauri Ihalainen (SDP) sanoo, ettei tarkoitus ole kilpailla hallituksen kanssa yhteiskuntasopimuksesta.

– Me katsomme koko vaalikautta ja vähän pidemmällekin. Näillä on erilainen tähtäin. Ja meillä on paljon laajempi lista, mistä halutaan yhteiskunnassa puhua eikä rajoittua vain yksikkötyökustannuksiin tai pakkolakeihin, kuvailee Ihalainen.

Lopputulos luovutetaan hallitukselle

Pöytäkeskusteluissa kerättiin osallistujien näkemyksiä Suomen tulevaisuudesta. Myöhemmin syksyllä seuraa lisää työpajoja ja alkuvuodesta valmistuu yhteenveto ehdotuksista. Ihalaisen mukaan luvassa on konkreettisia esityksiä, jotka liittyvät esimerkiksi työllisyyteen, syrjäytymiseen ja kiertotalouteen.

– Tämä meidän lopputulos ei ole mikään katteettomien lupausten tynnyri. Sen täytyy olla realistinen ja ratkaisukeskeinen. Mieluummin yksi ratkaisu kuin sata aikomusta. Meillä ei ole valmista käsikirjoitusta vaan lopputulos määräytyy yhteistyön kautta, kuvailee Ihalainen.

Lopputyö on tarkoitus luovuttaa maan hallitukselle.

– Miten nyt sanoisin nätisti, viisas hallitus ottaa kaikkia hyviä ideoita huomioon myös tulevaisuudessa. Ajattelemme, että työmme on tärkeää eikä rajoitu tämän syksyn ajankohtaisiin ongelmiin, toteaa Ihalainen.

Järjestöt tyytyväisiä osallistumiseen

Työpajan osallistujat olivat ilahtuneita siitä, että heidän mielipiteitään haluttiin kuulla.

– Varmasti on hyvä, että kansalaisjärjestöt ja eri järjestöt otetaan mukaan näihin keskusteluihin ja käydään laajaa keskustelua Suomen tilasta ja tulevaisuudesta. Toivon mukaan tämä johtaa ainakin tiiviimpään yhteistyöhön eri tahojen kanssa, sanoo Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) viestintäjohtaja Klaus Hartikainen.

– Ehkä vielä oltiin kovin yleisellä tasolla. Puhuttiin asioista, jotka ovat itsestäänselvyyksiä ja muistutettiin niiden olemassaolosta, mutta varmaan tässä voi olla pohjaa rakentaa yhdessä jotain uuttakin. Näen tärkeänä mahdollisuuden tuoda nuorten ja nuorisojärjestöjen ääntä tähän prosessiin, pohtii Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n pääsihteeri Olli Joensuu.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.