Mainos

SDP:ltä vaihtoehtobudjetti – Rinne: vähemmän velkaa kuin hallituksen esityksessä

Suurin oppositiopuolue SDP julkistaa tänään vaihtoehtonsa valtion ensi vuoden talousarvioksi.

Huomenta Suomessa vieraillut SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoo, että puolue hidastaisi valtion velkaantumista hallituksen esitystä nopeammin. SDP on ennakkoon kertonut keskittyvänsä vaihtoehdossaan työllisyyteen ja velkaantumisen pysäyttämiseen.

– Meillä jää useampi sata miljoonaa euroa vähemmän velkaa. Me otamme vähemmän velkaa kuin hallituksen budjetissa ensi vuodelle otetaan. Meidän velkaantumistahti on siis hitaampi kuin hallituksen.

Vaihtoehtobudjetissa halutaan peruuttaa puolueen näkökulmasta vaaralliset leikkaukset.

– Epäoikeudenmukaisten ja vaarallisten leikkausten peruuttaminen oli lähtökohtana. Me emme halua leikata työttömiltä, vanhuksilta, lapsiperheiltä, emmekä erityisesti lasten koulutuksesta.

Rinteen mukaan SDP:n vaihtoehtobudjetissa on noin 400 miljoonan euron menoleikkaukset.

–  Siellä on osa sellaisia, kun hallitus on esittänyt ja osa sellaisia, kun me itse nähdään järkeviksi.

Lisäksi Sdp esittää uusia veropohjia, mutta siten, että kokonaisveroaste ei nouse.

– Olemme laajentamassa veropohjaa esimerkiksi finanssisektorille. Vaihtoehtobudjetissa on uusien kansainvälisten vertailujen kautta löytyneitä veroehdotuksia. Budjetti lähtee siitä, että verotuksen kokonaisaste ei nouse. Meillä on suurin piirtein 750 miljoonaa euroa lisää verotuloja valtion puolella, mutta samalla kuntien puolella 750 miljoonaa euroa vähemmän veroa. Tämä tasapainottaa kuntien menetyksiä.

Oppositiojohtaja vakuuttaa budjetista löytyvän konkreettisia esityksiä.

– Siellä on ihan konkreettisia esityksiä, ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen liittyvää verovähennysoikeutta kaiken kokoisille yrityksille. Siellä on vientiveturiyritysten koordinaatiomallia ja palvelusektori on huomioitu. 

– Se on iso kokonaisuus, jossa meidän arvion mukaan, ihan staattisilla laskelmilla ilman dynaamisia vaikutuksia, noin 35 000 uutta työllistä saataisiin meidän paketin kautta ensi vuonna tehtyä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.