Mainos

SDP:n euroedustajat luopuvat paikoistaan

Kaikki kolme SDP:n europarlamenttiedustajaa jättävät paikkansa parlamentissa. Riitta Myller, Lasse Lehtinen ja nyt viimeisenä Reino Paasilinna perustelevat luopumispäätöstään henkilökohtaisilla syillä.

- Kyllähän tuota jo riittää, olen ollut 57 vuotta täysipäiväisessä työelämässä ja saattaa olla, että siitä 40 vuotta on tullut tehtyä ylipitkiä päiviä, Reino Paasilinna perustelee jättäytymistään MTV3:n Huomenta Suomessa.

Paasilinna, 68, on ollut EU-parlamentissa vuodesta 1996. Hän on jäsenenä teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnassa sekä varapuheenjohtajana EU:n ja Venäjän parlamentaarisessa yhteistyövaliokunnassa. Viime vaaleissa hän sai reilut 64 000 ääntä.

Muista puolueista esimerkiksi RKP:n Henrik Lax ja Vasemmistoliiton Esko Seppänen luovuttavat paikkansa.

SDP:n istuvista kansanedustajista Miapetra Kumpula-Natri on ilmoittanut harkitsevansa ehdokkuutta ja myös entistä puheenjohtajaa Eero Heinäluomaa on pyydetty ehdolle.

Ensi vuoden kesäkuussa pidettävissä eurovaaleissa jokainen puolue saa asettaa 13 ehdokasta.

(MTV3)

(Huomenta Suomi 14.07.2008)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.