Mainos

SDP:n puheenjohtajaehdokkaat arvostelevat Vanhasen olympiapäätöstä

SDP:n puheenjohtajaehdokkaat tuomitsevat jokseenkin yksimielisinä pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) ilmoituksen osallistua olympiakisojen avajaisiin. Ehdokaskiertueen tilaisuudessa Helsingissä useimpien puheenvuoroissa korostettiin, että Vanhanen teki päätöksen aivan liian aikaisin.

Ehkä piikikkäin arvostelu tuli Kimmo Kiljuselta. Hän muistutti, että Suomea on usein moitittu aloitekyvyn puutteesta. Nyt hänen mielestään Vanhanen on tehnyt avauksen tilanteessa, jossa EU on vasta muodostamassa kantaansa. Ilmoitus tuli Vanhaselta siten aivan liian varhain. Vanhanen ilmoitti lauantaina, että hän osallistuu kisojen avajaisiin.

Kaikki ehdokkaat korostivat EU:n yhtenäisyyttä olympiakysymyksessä. Tarja Filatovin mielestä tässä vaiheessa olisi syytä käyttää boikotin uhkaa Kiinaa vastaan. Erkki Tuomioja muistutti, että juuri Venäjä ja Kiina ovat maita, joihin vaikuttamisessa EU:n yhteisellä kannalla on suuri merkitys.

Johannes Koskinen arvosteli, että EU:ssa tuntuu olevan aivan liian monta suunnannäyttäjää. Jutta Urpilainen korosti, että EU:lla pitäisi olla nykyistä vahvempi rooli ihmisoikeuskysymysten ajamisessa. Samaa mieltä oli Miapetra Kumpula-Natri.

Pia Viitanen arvosteli, että Vanhasella on ollut muutoinkin tapana tehdä hätiköityjä päätöksiä. Ilkka Kantola ihmetteli, että kuinka tässä tilanteessa yksi maa ottaa moisen kannan.

Kukaan ehdokkaista ei esittänyt urheilijoiden boikottia. Liioin ehdokkaat eivät ottaneet kantaa siihen, pitäisikö avajaisia boikotoida. Jouko Skinnari tosin mainitsi, että vajaisten boikotointi ei välttämättä ole hyvä asia.

Kiinan ihmisoikeusongelmat ja Tiibetin kysymys ovat olleet näkyvästi esillä kisojen alla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.