Mainos

SDP:n Rinne hallitusohjelmasta: Kansa jakaantuu menestyjiin ja menettäjiin

Oppositio on höykyttänyt hallitusohjelmaa kovin sanoin eduskunnassa. Erityisesti koulutussäästöt ja pienituloisilta leikkaaminen herättivät tiukkaa kritiikkiä.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kritisoi MTV Uutisille, että hallitusohjelma tulee jakamaan kansan kahtia.

-Kansa jakautuu niihin, jotka menestyvät ja niihin, jotka tulevat menettämään, kritisoi Rinne.

-Nyt kohdistetaan säästöt ihmisiin, joilla on kantokyky heikko. Säästöt kohdistetaan lapsiperheisiin ja työttömiin, Rinne jatkaa.

Rinne toteaa, että talkoisiin olisi pitänyt osallistua sellaisten ihmisten, joilla on rahkeita osallistua kustannuksiin.

-Nyt käy sillä tavalla, että  eniten tienaavat ihmiset pääsevät kuin koira veräjästä. Näiden ihmisten osuus näissä talkoissa tulee olemaan todella kevyt.

 

Rinne pitää yhteiskuntasopimusta kiristysruuvina. SDP olisi valmis auttamaan hallitusta sellaisessa tilanteessa, jossa leikkuri poistuisi palkansaajajärjestöjen ja tavallisten suomalaisten yläpuolelta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.