Mainos

SDP perii kansanedustajamaksun

SDP:n piirijärjestöt käyttävät maksusta kertyvät varat seuraavien eduskuntavaalien rahoittamiseen.

SDP ryhtyy perimään kansanedustajiltaan vuotuista maksua, joka tilitetään edustajan vaalipiirin piirijärjestölle. Sen suuruus on 500 euroa. Myös europarlamentaarikot velvoitetaan maksamaan samansuuruinen summa puolueelle.

SDP:n puoluevaltuusto hyväksyy huomenna Oulussa hankkeen ottamisen talousarvioon. Sen pohjana on puoluekokouksen vuonna 2005 tekemä päätös.

Piirijärjestöt käyttävät tällä tavoin kertyvät varat seuraavien eduskuntavaalien rahoittamiseen. Europarlamentaarikkojen maksama raha kartuttaa puolestaan EU-vaalikassaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.