Mainos

SDP perustaisi uuden valtionyhtiön edistämään pk-yritysten vientiä

SDP esittää uutta valtionyhtiötä edistämään suomalaisten pienten ja keskisuurten yritysten vientiä. Tässä niin kutsutussa jalustayhtiössä voisivat olla mukana myös esimerkiksi yliopistot.

Esitys on mukana sosialidemokraattien tänään julkistamassa ”SDP:n sinivalkoisen omistamisen” ohjelmassa, jossa linjataan puolueen näkemyksiä valtionomistajuuteen.

Uusi pieni- ja keskisuurten yritysten vienninedistämiseen ja yhteistyöhön keskittyvä valtionyhtiö olisi eräänlainen pidemmälle viety versio jo toimivasta ”Team Finlandista”, joka on koonnut saman katon alle pienyritysten vienninedistäjä-, tuotekehitys- ja rahoitusorganisaatioita.

Tarkoitus olisi myös saattaa pieniä saman alan yrityksiä yhteistyöhön kansainvälistymisen edistämiseksi.

– Me olemme esittäneet tällaista jalustayhtiötä, johon kasataan pk-sektorin kannalta tarpeellisia toimijoita samaan yhtiöön. Siinä saattaisivat olla mukana yliopistotkin. Tarkoitus on vahvistaa suomalaisten pk-yritysten vienninedellytyksiä ja tulevaisuutta, linjaa SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.