Mainos

Seija voi riehua vain kerran – poikkeuksellinen nimipulma edessä?

Voimakas Seija-myrsky aiheutti vahinkoa Suomessa viime vuoden joulukuussa. Myös huomiseksi Seijan nimipäiväksi odotetaan myrskyä, ei kuitenkaan läheskään yhtä voimakasta kuin viime vuonna.

Suomessa nimen ovat saaneet voimakkaat, laajaa tuhoa aiheuttaneet myrskyt. Nimet annetaan yleensä suomenkielisen nimipäiväkalenterin mukaan. Myrskyn nimeksi valitaan kalenterista myrskyn alkamispäivältä ensimmäinen käyttämätön nimi.

Lauantain myrsky tuskin jää historiaan nimensä perusteella, sillä sen ei ennusteta aiheuttavan kovin laajaa tuhoa. Jos myrsky olisi kuitenkin tuhoisa, nimeämisen kanssa olisi pohdittavaa, sillä viime vuonna voimakas myrsky riehui juuri samaisena päivänä, 13. joulukuuta eli Seijan nimipäivänä. Suomenkielisessä kalenterissa ei ole Seijan lisäksi muita nimiä huomiselle päivälle.

Ilmatieteen laitoksen meteorologi Asko Hutila tuumii, että seuraavaksi turvauduttaisiin varmaankin ruotsinkielisen tai saamenkielisen kalenterin nimiin. Lauantaina ruotsinkielisen kalenterin mukaan nimipäiväänsä viettää Lucia. Saamenkielisen kalenterin nimipäiväsankari on Sáddja. Entäpä Seija II myrskyn nimeksi?

– Mieluummin kyllä Lucia kuin Seija II. Lucia olisi suomalaisille hyvin tuttu nimi. Sen sijaan saamenkieliset nimet ovat tuntemattomia, sanoo Asko Hutila.

Myrskyjen nimeäminen auttaa hahmottamaan, mistä myrskystä on kyse. Nimipäivien avulla selviää helposti, milloin myrsky oli.

Suomessa puhutaan myrskystä, kun kymmenen minuutin keskituuli on vähintään 21 metriä sekunnissa.

Lauantaisen myrskyn kovimmat tuulet osuvat Suomen sijasta Viroon. Seuraa myrärän ennustetta MTV:n sääsivuston sadetutkasta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.