Mainos

Seinäjoen sairaalassa tupakoitsijat pihalle

Seinäjoen sairaala sai viime syksynä julkisuutta kieltämällä työntekijöiltään tupakoinnin työaikana. Nyt tupakointia rajoitetaan entisestään kun sairaalan remontin yhteydessä tupakkahuoneet otetaan muuhun käyttöön. Remontin valmistuttua potilaat joutuvat käymään ulkona tupakalla - sairaalan sisällä se on kaikilta kiellettyä. Juridisesti asialle ei ole estettä.

Nikotiiniriippuvuus syntyy luultua nopeammin

Työntekijät ovat sopeutuneet sairaalan syksyiseen tupakointikieltoon kohtuullisen hyvin. Nyt koko sairaala muuttuu sisätiloiltaan savuttomaksi vaiheittain parin vuoden aikana ja potilaat joutuvat ulos tupakalle.

- Nyt meillä on tavoitteena se, että kun osastoremontit etenevät niin sairaalan sisällä olevista tupakkahuoneista luovutaan kokonaan. Potilaille on sitten varattu kaksi tupakointipaikkaa sairaalan kuoren ulkopuolella, kertoo Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Jaakko Pihlajamäki.

Tupakoivia potilaita eivät kylmät tupakointipaikat sen kumemmin kuin tupakoinnin rajoittainen yleensäkään innosta.

- Olen 80-vuotta täyttänyt mies ja olen polttanut 70 vuotta. Se on hirvittävä rangaistus, melkein kuin kuolemantuomio, sanoo potilas Kalle Keisala Soinilta.

- Pitäisi vähän ymmärtää sellaisiakin, jotka ovat siihen koukkuun jääneet, tuumii jalasjärveläinen Jorma Haapamäki.

Osa lääkäreistä suhtautuisi asiaan tapauskohtaisemmin. Ongelmia saattaa tulla, jos kova tupakointi on jatkunut pitkään.

- Lääkäri oli katsonut sairaalassa minun papereita ja sanoi poislähteissäni minulle, että kuule Kalle, älä lopetakaan sitä tupakanpolttoa, että vähennä. Sulla on niin paha sydänvika, että jos sinä lopetat, niin sinä kuolet stressiin. Ja tämän on sanonut joku muukin lääkäri, Kalle Keisala kertoo.

- Meillä on käytettävissä purukumin ja laastareiden lisäksi inhaloitavia kapseleita ja nenäsumutteita, joilla nikotiinin pitoisuus saadaan hyvinkin nopeasti korjattua, Seinäjoen sairaalan erikoistuva lääkäri Ville Valpio sanoo.

Vaikka periaatteessa ollaan hyvällä asialla, saavat päätöskentekijät sotaveteraanilta tylyn tuomion.

- Sama tuomio heille kuin Juice Leskisen laulusssa, eli että pitäisi viedä saunan taakse ja lopettaa, tuomitsee Keisala.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 06.01.2003).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.