Mainos

Seitsemän kysymystä luvattomista aseista Suomessa – poliisiylijohtaja vastaa

Vihdin ampumistapaus nosti jälleen keskusteluun luvattomat aseet Suomessa. Poliisimiehen murhasta epäilty Jorma Nyfors käytti poliisin tietojen mukaan luvatonta sarjatuliasetta. MTV:n tietojen mukaan kyseessä oli rynnäkkökivääri. 

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen esitti tänään poliisin tiedotustilaisuudessa huolensa luvattomista aseista ja pohti, miten vastaava tapaus voidaan jatkossa estää. 

Poliisiylijohtaja Kolehmainen, mikä on luvattomien aseiden tilanne Suomessa?

– Luvattomia aseita on faktisesti erittäin paljon. On käytännössä aivan mahdoton arvioida niiden määrää. Tyypillisimmin niitä tulee esiin tämän kaltaisten rikosasioiden yhteydessä tai muutoin poliisioperaatioissa paljastuu, että ase on anastettu keräilijältä, puolustusvoimista tai muusta lähteestä.

Onko mitään suuntaa antavaa arviota luvattomien määrästä, tuhansia, kymmeniä tuhansia?

– Ihan mahdoton arvioida, mutta voi sanoa, että niitä on enemmän kuin kymmenen tuhatta. Puhutaan tosi isoista määristä.

Mistä luvattomat aseet tulevat?

– Niitä on tuotu aikanaan toisen maailmansodan aikana rintamilta ja sen jälkeen erinäisistä lähteistä. Yhden ryhmän muodostaa deaktivoidut aseet, jotka on tuotu ulkomailta ja laitettu toimintakuntoon kotimaassa. Tällaisia erityisen vaarallisia aseita, kuten tässä Vihdin rikostapauksessa oli, on jonkin verran markkinoilla.

Millaisia muita luvattomia aseita on liikkeellä?

– Tyypillisin luvaton ase on vuosisadan alusta, kansalaissodan jälkeisinä aikoina tuotu venäläistyyppinen kolmen linjan kivääri. On myös haulikoita ja erilaisia rintamalta tuotuja käsiaseita, salakuljetettuja aseita ulkomailta ja näitä deaktivoituja eli toimintakuntoon tehtyjä aseita.  

Miten poliisi valvoo luvattomia aseita?

–  Luvattomia aseita valvotaan muun poliisitoiminnan yhteydessä, mutta myös lupavalvonnassa. Hallinnollinen prosessi eli aseen luvanvaraisuus ei kuitenkaan takaa sata prosenttisesti sitä, ettei asetta käytetä väärin. 

– Toisaalta rikollisryhmät tekevät tekoja luvattomilla aseilla. Heille ei merkitse mitään tällainen aseprosessi, joka tapauksessa niitä hankitaan ja käytetään nimenomaisesti luvattomina.

Kuinka suuri ongelma luvattomat aseet ovat?

– Luvattomat aseet muodostavat aina riskin eli siinä mielessä se on huolestuttavaa ja tietenkin uhka yleisen järjestyksen ja turvallisuuden kannalta. Kaikki luvattomat aseet pitäisi saada kerättyä pois tai luvitettua luvallisiksi.

Pystytäänkö tutkinnassa selvittämään luvattoman aseen alkuperä?

– Kun poliisi saa luvattoman aseen haltuunsa, niin selvitetään se, mistä se on alkuperäisesti lähtenyt liikkeelle, ehkä keneltä se on anastettu, kuinka se on tuotu maahan tai miten vaikka deaktivoidusta aseesta rakennettu. Eli aina säännönmukaisesti selvitetään aseen alkuperä, koska kyse on ampuma-aselain rikkomisesta ja sitä kautta tutkinnallisesti selvitettävä alkuperä.



Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.