Mainos

Seksuaalinen tasa-arvo työmarkkinoilla saa kannatusta

Työmarkkinajärjestöt puoltavat seksuaalista tasa-arvoa.

Tuoreen kyselyn mukaan suomalaiset työmarkkinajärjestöt, puoluejärjestöt ja muut kansalaisjärjestöt suhtautuvat myönteisesti lesbojen, homojen, bi- ja transseksuaalien aseman parantamiseen työmarkkinoilla.

Järjestöt kannattavat muun muassa parisuhteensa rekisteröineiden työntekijöiden aseman rinnastamista avioliiton solmineisiin työntekijöihin. Projektin johtaja Jukka Lehtonen Helsingin yliopistosta kertoo, että työntekijöiden asema on nyt hyvin erilainen.

- Työntekijä, joka on avioliitossa, saa joitakin vapaapäiviä esimerkiksi silloin, kun hänen puolisonsa sairastuu. Myös hääpäivän saa automaattisesti vapaaksi. Tämä parisuhteen rekisteröitymislaki samaa sukupuolta oleville pareille tuli voimaan maaliskuussa tänä vuonna, mutta silti työehtosopimuksissa ei ole tätä puolta vielä tullut esiin.

Suurin osa kyselyyn vastanneista järjestöistä kannatti myös uusia työlainsäädännön muutoksia, jotka lisäävät seksuaalivähemmistöön kuuluvan työntekijän oikeuksia syrjimistilanteissa.

Työministeriön ja ESR:n rahoittaman hankkeen kyselyyn vastasi 58 järjestöä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.