Mainos

Seksuaalirikosten uhrit eivät tunne oikeuksiaan

Seksuaalirikosten uhrit ovat usein heikosti perillä oikeuksistaan. Tukinaisen projektivastaavan Päivi Vilkin mukaan uhrit eivät useinkaan tiedä, että heillä on oikeus esimerkiksi maksuttomaan oikeusavustajaan ja tukihenkilöön jo rikosilmoitusta tehdessä.

- Uhri voi soittaa joko yleiseen oikeusaputoimistoon tai yksityiselle asianajajalle, joka hoitaa näitä asioita. Tukihenkilöitä löytyy Rikosuhripäivystyksessä, mutta tukihenkilöksi sopii ystäväkin, joka voi olla uhrin mukana.

Ongelma vain on ollut, etteivät kaikki asianajajat lähde uhrin mukaan kuulusteluihin, vaikka uhri on tuolloin heikoimmillaan.

- Oikeusavustajan mukana olo helpottaisi myös poliisin työtä, sillä silloin uhri olisi käynyt asiat jo ennakkoon läpi jonkun kanssa. Olisi lisäksi vastaus valmiina rangaistus- ja vahingonkorvausvaatimuksiin.

Uhri olisi myös valmiimpi kertomaan, mitä hänelle tapahtui.

Trauma pirstoo muistikuvat

Tukinainen on tänä vuonna kouluttanut tuomareita, syyttäjiä, oikeusavustajia sekä poliiseja ymmärtämään seksuaali- ja lähisuhdeväkivallan uhrien käyttäytymistä. Esimerkiksi raiskauksen uhri ei trauman vuoksi osaa rakentaa heti kokemastaan johdonmukaista tarinaa.

- Uhri voi muistaa kipuja, hajuja, makuja ja ääniä.

Joskus muistikuvat ovat tarkkoja, mutta niihin ei sisälly ollenkaan tunteita. Tämä kaikki voi hämätä rikostutkijaa. Hän voi esimerkiksi ajatella, ettei mitään tapahtunutkaan, jos uhri muistaa vain välähdyksiä. Uhri voi myös muistaa jonkin tapahtuman kestäneen todellisuutta kauemmin.

- Tämä tapahtuu aivan kaikille, ei vain seksuaalirikoksen uhreille, vaan kaikille rikosten tai onnettomuuksien uhreille, jotka kokevat olleensa kuoleman vaarassa, sanoo Vilkki.

Muistamista helpottaa, jos uhri kirjoittaa muistikuviaan ylös. Tärkeää on myös rikostutkijan ystävällinen sävy. Tapahtumaa ei pidä epäillä uhrin kuullen.

Ulkopuolinen voi ihmetellä sitäkin, miksei uhri käyttänyt tilaisuutta paeta.

- Jos joku hyökkää kimppuun, ihminen ei voi valita etukäteen, miten reagoi. Toiset ihmiset kykenevät vastustelemaan tai pakenemaan. Toiset lamaantuvat, jos kokevat ylivoiman liian suureksi. Ihminen ei voi valita itse, kummalla tavalla hän reagoi.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.