Mainos

Selvitys: Vankeusrangaistukset koventuneet

Keskimääräiset vankeusrangaistukset ovat pidentyneet 1990-luvun lopulta yli kymmenellä prosentilla. Osa pidentymisistä selittyy lain muutoksella.

Vankeusrangaistukset ovat pidentyneet Suomessa muutaman vuoden aikana.

Tuomioiden muuttuminen ankarammiksi käy ilmi Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen teettämästä selvityksestä. Tilastokeskus kävi vertailua varten läpi vankeusrangaistuksia vuosilta 1998-2004.

Selvityksen mukaan keskimääräiset vankeusrangaistukset ovat pidentyneet yli kymmenellä prosentilla. Samalla vankilarangaistuksen käyttö on lisääntynyt kolmanneksella, kun taas yhdyskuntapalvelun käyttö on vähentynyt.

Osaksi rangaistusten pidentyminen selittyy lain muutoksella. Vajaat viisi vuotta sitten eduskunta nosti törkeän pahoinpitelyn vähimmäisrangaistusta.

Suomessa on vankeja nyt lähes 4000, mikä on lähes 40 prosenttia enemmän kuin vuosikymmenen alussa. Viimeksi vankiluvut olivat yhtä synkkiä 1980-luvun lopulla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.