Mainos

Selvitysmies tutkii Hengitysliiton ongelmat

Hengitysliitto ottaa ulkopuolisen selvitysmiehen tutkimaan liiton ongelmia. Hengitysliittoon tehdään myös erityinen tilintarkastus, jotta julkisuudessa esille tulleet asiat saadaan selvitettyä. Vaatimus raskaammasta erityistilintarkastuksesta ei mennyt valtuustossa läpi.

Ulkopuolisen selvitysmiehen tehtävänä on tutkia liiton henkilökunnan pahoinvoinnin taustalla olevia tekijöitä. Hengitysliitossa on paljastunut homeongelmia ja henkilöstöselkkauksia. Työntekijät ovat puhuneet myös johtajien alkoholismista ja seksuaalisesta häirinnästä.

Selvitysmiehen tehtäviin tulevat kuulumaan kaikki talousasioiden ulkopuoliset seikat. Mahdolliset taloudelliset epäselvyydet kartoitetaan erityisessä tilintarkastuksessa.

Valtuuston kokouksesta farssi

Hengitysliiton valtuusto päätti selvitysmiehestä lauantain kokouksessaan. Valtuuston puheenjohtaja Aila Väisänen väitti lauantai-iltana, että kokouksessa päätettiin yksimielisesti jatkaa samaan malliin kuin aikaisemminkin.

- Me saimme tarpeeksi vahvistusta sille, että kaikki ongelmat on korjattu, Väisänen sanoi lauantaina.

Valtuuston kokouksessa oli päätetty, että Väisänen tiedottaa tehdyistä päätöksistä. Siitä huolimatta hän ei lauantaina kertonut MTV:lle selvitysmiehestä eikä erityisestä tilintarkastuksesta. Päätöksistä ei myöskään tiedotettu Hengitysliiton nettisivuilla. Salailusta suivaantuneet valtuutetut kertoivat päätöksistä MTV:lle kokouksen jälkeen.

Kokous osoittautui muutenkin farssiksi, koska eroa pyytäneelle hallituksen puheenjohtajalle Hannu Puolijoelle ensin myönnettiin ero, mutta myöhemmin päätettiin, että hän yllättäen jatkaakin hallituksessa.

- Hengitysliitto tekee arvokasta työtä hengityssairaiden elämänlaadun parantamiseksi. Myös paikallisyhdistysten rooli hengityssairaille tiedon ja tuen tarjoajana on merkittävä. Toivottavasti kaikki vapaaehtoistoiminnassa mukana olevat ja liiton työntekijät jaksavat kuohunnasta huolimatta jatkaa tärkeää työtään, Puolijoki lausui Hengitysliiton tiedotteessa viime lauantaina.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.