Mainos

Seppälä epäilee KIHU:n tutkimustyötä

Antidopingtoimikunnan valvontaryhmän puheenjohtaja Timo Seppälä arvostelee Jyväskylässä toimivaa kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskusta KIHU:a epäilyttävästä tutkimustyöstä.

Timo Seppälä, antidopinghenkilö

Timo Seppälä pitää merkillisenä muuatta KIHU:n tutkimusta, jossa selvitettiin, miten ennen kilpailua suoneen annettu keittosuolaliuos vaikuttaa hiihtäjän hemoglobiiniin. Seppälän mukaan on epäeettistä, että on tutkittu plasmanlaajentajia ennen suoritusta annettuna. KIHU:n mukaan kyse on siitä, että suolaliuoksen käyttäjätkin pystyttäisiin paljastamaan.

Kiistanalaisesta tutkimuksesta pidettiin viime kesänä esitelmä kansainvälisessä liikuntalääketieteen konferenssissa. Seppälän mukaan KIHU itse asiassa tutki kiellettyä verimanipulaatiota.
- Tässä on käytetty samaa menetelmää kuin MM-kisoissa, jossa nesteytys tapahtui Hemohesilla. Tässä tutkimuksessa sen sijaan on käytetty fysiologista keittosuolaa. Katsoisin, että kumpikin on manipulaatiota silloin kun kyseessä ei ole terveydentilan hoito.
- Minä laittaisin rajan nesteytyksessä siihen, että voimakkaan suorituksen jälkeen, jolloin nestetasapaino saattaa olla epätasapainossa, niin nesteytystä saa toki käyttää. Ennen kilpailua siihen sen sijaan ei ole mielestäni mitään terveydenhoidollisia syitä.

Heikki Rusko

KIHU:n johtaja Heikki Rusko toteaa, että tutkimuslaitos on tehnyt juuri sellaista tutkimusta, jota Kansainvälinen hiihtoliitto on siltä toivonutkin. Hän myös jättää Seppälän näkemyksen omaan arvoonsa.
- Juuri siksi on tutkittu nesteytystä ennen suoritusta että pystyttäisiin osoittamaan, jos joku on tehnyt sellaista. Ehkä ensimmäistä kertaa nyt ollaan vähän edellä niitä mahdollisia väärinkäyttäjiä, joita tässä halutaan selvittää.

Yksi tutkimuksen tekijöistä oli kuitenkin Hiihtoliiton lääkäri Juha-Pekka Turpeinen, joka jäi kiinni plasmaekspandereiden annostelusta suomalaishiihtäjille.
- Olemme tehneet hyvin tämän tutkimuksen ja raportoineet siitä juuri niin kuin pitääkin. Se, että Turpeinen on toisen työnantajan palveluksessa tehnyt sellaista joka nyt on paljastunut, on todellakin meidän toimintaperiaatteittemme vastaista.

Timo Seppälä toivoo, että dopingia selvittävä Lauri Tarastin työryhmä kiinnittää huomiota siihen, löytyykö tämänkaltaisia tutkimushankkeita lisää. Heikki Ruskon mukaan tutkimuskeskuksella ei ole mitään salattavaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.