Mainos

Seteliväärennökset yleistyvät nopeasti

Väärennettyjä seteleitä on löydetty Suomesta alkuvuonna jo yli kaksi kertaa enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Väärennettyjä euroseteleitä on liikkeellä Suomessa entistä enemmän. Keskusrikospoliisin (KRP) mukaan viranomaiset ovat heinäkuuhun mennessä todistaneet lähes 1000 väärennettyä seteliä, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen.

Viime vuoden tammi-heinäkuussa väärennöksiä todettiin 437, joten määrä on yli kaksinkertaistunut tänä vuonna. Koko viime vuonna poliisi keräsi 1436 väärää seteliä, ja määrän uskotaan ylittyvän tänä vuonna selvästi.

KRP:n rikosteknisen laboratorion johtaja Kimmo Himberg kertoo, että pääosa väärennöksistä saapuu Suomeen ulkomailta. Väärät eurot ovat myös entistä laadukkaampia, jolloin niitä on vaikea tunnistaa ilman erikoislaitteita. Eniten väärennetään 50 ja 100 euron seteleitä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.