Mainos

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa huomenna

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa huomenna. Vaaleissa valitaan 449 seurakuntaan noin 7 000 luottamushenkilöä ensi vuonna alkavalle nelivuotiskaudelle.

Ensimmäistä kertaa vaaleissa voivat äänestää myös 16 vuotta täyttäneet kirkon jäsenet.

Nuorisoyhteistyöjärjestö Allianssin tutkimuksen mukaan neljännes alle 18-vuotiaista kirkon jäsenistä aikoo äänestää vaaleissa. Tutkimus tehtiin Irc-galleriassa. Äänestysaikeistaan kertoi tuhatkunta nuorta.

Ennakkoäänestys jatkuu perjantaihin. Varsinainen äänestyspäivä on isänpäivänä 14. marraskuuta. Lisäksi joissakin seurakunnissa voi äänestää myös seuraavana päivänä eli maanantaina 15. marraskuuta.

Jos seurakunta kuuluu seurakuntayhtymään, toimitetaan kahdet vaalit. Niillä valitaan jäsenet seurakunnan toimintaa johtavaan seurakuntaneuvostoon sekä seurakuntayhtymää johtavaan yhteiseen kirkkovaltuustoon. Molempia vaaleja varten on erilliset ehdokaslistat. Sama ehdokas voi olla molemmilla listoilla tai vain toisella.

Kotimaa24: Kirkko teettää erotutkimuksen

Seurakuntavaalit käydään tällä kertaa tilanteessa, jota leimaa keskustelu rekisteröidyistä parisuhteista. Eroakirkosta.fi-palvelun mukaan Ylen 12. lokakuuta lähettämän Homoilta-ohjelman jälkeen kirkosta on eronnut jo lähes 39 000 ihmistä.

Erobuumi kiinnostaa myös kirkkoa, joka aikoo teettää siitä tutkimuksen. Asiasta kertoi Espoon piispa Mikko Heikka Kotimaa24.fi-sivustolla sunnuntaina.

Heikan mukaan piispat joutuvat myös miettimään uusiksi viestintäsuunnitelmansa. Homoilta-ohjelman jälkeen piispat eivät tienneet, kenen olisi syntyneessä tilanteessa pitänyt toimia.

- Tilanne on nyt se, että tällaisiin asioihin on reagoitava heti. Vanhat mekanismit eivät enää toimi. Pelisäännöt on selvitettävä. Ei ole aikaa pitää pitkiä neuvotteluja ja palavereja. Pitää olla yhteinen näkemys siitä, kuka reagoi asioihin ja kuka johtaa, Heikka huomautti Kotimaa24:lle.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.